Maalla taas

Eilen illalla saavuin vanhempien luokse maalle. Olin jotenkin etukäteen jännittänyt tätä tulemista, vaikka tykkään tosi paljon vanhemmistani ja meillä on oikein hyvät välit. Silti. Mutta olikin tosi mukavaa, käytiin matkalla Prismassa tekemässä viime hetken ostoksia juhannusta varten ja sitten käytiin ABC:llä syömässä. Nauratti kun äiti kysyi monta kertaa tarvitaanko me tarjottimia (kyseessä oli Hesen ateria, joten ei tietenkään!) ja lopulta kysyi siitä tiskiltä. Sitten äiti naurahti vähän nolona, empi ja kysyi että mistä me otetaan ne juomat. Minä hymyilin hieman vaivaantuneena. Äidin saatua ohjeet ja meidän mennessä pöytään hän supatti minulle "Luulevat varmaan että me ollaan ihan maalaisia, heh". Johonka minä "Eivätkä ihan väärässä olekaan". Naurettiin molemmat.

Tämä päivä on mennyt vähän ärsyttävästi kaikenlaista siivousta tehdessä. Pihasaunalla piti käydä siivoilemassa ja sitten piti raahata (mitään muuta sanaa en keksinyt sille toiminnalle) täpötäydestä aitasta pöytiä ja penkkejä ja pestä ne. Paarmoja oli ihan hirveästi, sen aina unohtaa kun on kaupungissa. Mutta nyt mun hommat taitaa olla ohi ja pitää vaan siistiä oma huone yläkerrasta. Odotan kyllä innolla sitä että näen sukulaisia, etenkin koska näen pitkästä aikaa serkkuja, jotka on samaa ikäluokkaa ja ollaan muutenkin tosi hyviä kavereita keskenään. Silti jännittää hirveästi kyseleekö sukulaiset just tulevaisuudensuunnitelmista, opiskeluista, töistä yms. INHOAN sitä kun ihmiset kyselee. Ymmärrän, että tuollaiset jutut eivät ole niitä maailman henkilökohtaisimpia, mutta silti, miksi oi miksi pitää kysyä. Mitä väliä sillä muille on onko minulla kesätöitä tai milloin valmistun tai mitä lie. (Ja vastaushan on että ei ole kesätöitä koska toivon pääseväni aupairiksi, mutta sitäkään kukaan muu kuin "sisäpiiri" ei tiedä). Äh, tulipas sekava teksti.

Mutta josko selviäisin illasta ja olisi mukavaa. Ja varmasti onkin, sitä en epäile.