Viime päivät on menneet tosi rennosti. Yleensä minulla tulee (melko nopeastikin vielä) ärtyyntynyt olo vanhempiin, ihan pienistä asioista, kun olen viettänyt heidän kanssaan muutaman päivän. Nyt ei ole tullut, on ollut oikein sopuisaa ja oikeasti kivaa. Sitten rupean ylianalysoimaan mistä tämä johtuu - mitä väliä, kunhan on kivaa.
Olen melko innostunut aupair-asioista, on tullut pari viestiä perheiltä jotka ovat mahdollisesti kiinnostuneilta. Tosi kiva kuulla, onkin ollut hieman hiljaiseloa tässä. Toivon tottakai että perheen nyt saisin, mutta en tiedä. Sen voin sanoa, että optimisti en ole. Olen usein liiankin kyyninen ja varmaan negatiivinen, mutta en tässäkään asiassa osaa ajatella, että "kyllä, tämä perhe valitsee minut". Tai "ennemmin tai myöhemmin saan aupair paikan". En ole siitä yhtään varma! En ole ikinä oikein ymmärtänyt erittäin opitimistisia ihmisiä, jotka uskovat että kaikki kääntyy parhain päin ja asioilla on tapana järjestyä. Hoin melkein maanisesti yhdessä vaiheessa tuota "asioilla on tapana järjestyä" -sanontaa, kunnes huomasin että vaikka sitä kuinka hokee, niin ei ne asiat nyt aivan itsestään järjesty. En siis väitä, että se olisi tuon hokeman ideakaan, mutta siis... Onpas ulosantini huonoa.
Joka tapauksessa, juttelin tästä asiasta yhtenä päivänä kaverini kanssa ja hän oli juuri noita...hmm...ei nyt optimistisia ihmisiä, mutta niitä, jotka uskovat omiin kykyihinsä, itsevarmuuttako se on? Kuitenkin, hän oli lukion jälkeen ajatellut, että tottakai hän pääsee hakemaansa kouluun, miksi ei? Itse en vain OSAA ajatella noin. Ja tavallaan olen tyytyväinen, sillä pudotus olisi korkea jos joutuisin pettymään. Tuleekohan tuollainen itsevarmuus jo kasvatuksesta...? En todella tiedä, sillä on minuakin pienenä kannustettu eri asioihin. Vai onko kuitenkaan yhtä paljon kuin muita?
Voi että tätä blogiani, en ole synnynnäinen kirjoittaja, sen huomaa. Mutta toisaalta itsellenihän tätä kirjoitan. Joten, who cares?
Nyt menen katsomaan Foylen sotaa. Vanhempien kanssa. Don't ask.
Ymmärrän sinua. Eihän ne asiat läheskään aina järjesty. Vai järjestyykö? Itse olen kyllä huomannut, että olen yleensä ennemmi tai myöhemmin saanut "kaiken" (en kaikilla elämän aloilla, mutta sellaisilla, mihin pystyn itse työllä ja uurastuksella vaikuttamaan), mitä toivon. Kuin huomaamatta. Tähän astisen elämän toiveista melkein kaikki on käynyt toteen. Tottakai olen ponnistellut ja välillä laittanut itseni täysin likoon ja epäonnistunut. Ja se tuntuu pahalta, hyvin pahalta. Usein sitten kun onnistuu, ei enää edes osaa iloita, kun on koko ajan miettinyt, että jossain vaiheessa homma tulee menemään putkeen: se on ollut niin paljon päässä, että asiasta on kaikessa tärkeydessään ja merkittävyydessään tullut arkinen.
VastaaPoistaItse en taas osaisi elää niin, että miettisin usein, että "tämä ei välttämättä/luultavasti onnistu". En tiedä, jaksaisinko enää yrittää tuossa vaiheessa mitään. En silti koe, että pettyisin useasti: ehkä minulla ei sitten ole mitään suuria tavoitteita, vaan kaikki rakentuu pienistä osatavoitteista.
Kun mietin niin usein petyn siihen, että en ole tajunnut tavoitella jotain asiaa aiemmin/en edelleenkään tavoittele. Olen kai aika lempeä itselleni: kun epäonnistun, se ei haittaa, pärjäsinhän silti. Ehkä myös useammin petyn muihin ihmisiin kuin niinkään itseeni. Nuo pettymykset ovat hyvin erilaisia. Jotenkin ihan millä elämän osa-alueella tahansa tulee takkiin, tuntuu, että kaikki on loppujen lopuksi hyvin: olenhan itseni kanssa.
Mietin, että oli odotukset korkeat tai varovaiset, pettymys se on silti, jos hommat ei mene putkeen. Miksi ei siis odottaisi suuria. Eihän sitä tarvitse kenellekkään muulle kertoa, kun vaan itsekseen on ja uskoo ja luottaa.
R antoi mulle tärkeän kortin, kun luin toista kertaa pääsiksiin. Siinä luki jotenkin, että "kukaan muu ei voi kannustaa toista samoin kuin itse itseään" (no tuo olisi aika paska sanojen asettelu, mutta idea on sama): muille olet aina noh, joku muu. Mutta itsellesi olet kaikki mitä sinulla on. Sinä olet kaikista tärkein itsellesi. Ole siis sellainen, millaisena itsestäsi tykkäät. Jos haluat olla "kyyninen" ja viihdyt siinä ja se tuo hyvää oloa, ole sellainen. Se on ihan oikein.
Mutta muista, että takkia saa kääntää, kun on itsestään kyse.
Toivottavasti et koe tätä liian paasaavana: minäkin vaan purskautin ulos sen, mitä päässä liikkuu. Ja niin kuin tämän viestin sanoma on, tämäkään viesti ei ole niinkään osoitettu sinulle vaan ennen kaikkea minulle itselleni.
Muista, että pärjäät kyllä.
K
Oikein hyvä kommennti, en kokenut yhtään paasaavana =)
VastaaPoistaToi on niin totta että sitten joskus jos onnistuu, niin ei edes iloitse siitä. Jotenkin odotus ja pettymys on viheliäs yhdistelmä, molemmat ei välttämättä esiinny samalla kertaa, mutta toisen pelko vähentää iloa toisesta.
Ihana kyllä tuo: sinä olet kaikista tärkein itsellesi. Se on niin totta, olen alkanut tajuamaan sen =) Missä itse viihtyy, siinä paras.
Viestit itselleen on parhaita =)