Elävää kuvaa

Rakastan elokuvissa käyntiä, rakastan rakastan rakastan! Eilen käytiin kaverin kanssa katsomassa Now you see me - Suuri puhallus. Mikä siinä on kun elokuvien nimet pitää suomentaa? Suuri puhallus, ei kuulosta hirveän hyvältä. Ei tosin sekään että taikurit ryöstää pankin ja poliisi jahtaa heitä, mutta toisin oli. Mielestäni oikein onnistunut elokuva, ehkä tosin senkin takia, koska en tiennyt siitä paljoa mitään etukäteen. Odotukset eivät olleet kovin korkealla. Sekä minä että kaverini kuitenkin tykättiin, joskin minulle piti selittää tapahtumia jälkikäteen, jotain meni ohi.... Näyttelijävalinnat olivat hyvät mutta etenkin pidin tavasta jolla elokuva oli kuvattu. Kamera liikkui melko nopeasti ja teki kaartevaa liikettä, mikä mielestäni kävi vallan mainiosti show-tyyliseen elokuvaan. Ei tuntunut yhtään siltä, että olisi ollut elokuvissa, vaan paikan päällä. Suosittelen!

Sitten muista elokuvista. Tässä muutamia suosikkejani genren mukaan:

Tositapahtumiin perustuvista elokuvista ehdoton lempparini on 127 hours. Vaikka etenkin elokuvan loppu tekee pahaa katsoa, suosittelen ehdottomasti. Täydellinen todiste siitä miten hyvän elokuvan voi tehdä ilman että siinä käydään eri paikoissa ja siinä on paljon fyysistä liikettä. Kameran liikkeet ja näyttelijätyö riittää.

Nuorten elokuvista "ihanin" on ilman muuta Elämäni seinäruusuna. Hassua sinänsä koska kirjasta en oikein tykännyt. Oikeasti hauska ja todentuntuinen sekä yllättävän koskettava.

Elokuvasarjoista voiton vie Harry Potter. Olen aina sadatellut sitä miten kyseiset leffat eivät täysin vastaa kirjan tapahtumia, kunnes tajusin että elokuvahan vain kertoo saman tarinan, pohjaa kirjoihin, mutta ei tietenkään voikaan täysin kopioida niitä. Kyse on eri versiosta, mutta pohjimmiltaan samasta tarinasta. Hyviä leffoja, mielestäni ainut sarja joka todella toimii.

Surullisten elokuvien joukosta voiton taitaa viedä, yllätys yllätys: Titanic. Näin elokuvan ensimmäisen kerran vasta neljä vuotta sitten serkkujen kanssa. Käyttäydyin typerästi ja murjoin huonoja vitsejä jotta ei rupeaisi itkettämään. Muutaman viikon päästä siitä katsoin leffan yksin ja padot aukesivat. Mutta surullisten leffojen listaa haluan jatkaa. Kaksi sanaa: Humiseva harju (2009). Voi luoja! Katsoin sen eräänä iltana silloisessa solukämpässä hetken mielijohteesta ja kämppikseni kysyi keittiöön mennessäni että olenko kunnossa kun itken niin. Vähän nolotti... Kolmantena "itkettäjänä" tulee varmaankin Pikku naisia, eh... Kuoleeko Beth, eikö kuole, se oli tunteiden vuoristorataa...

Ihaniahan ne on, elokuvat <3