Ihmeparantuminen

Todella tylsä ja liiankin yksityiskohtainen sepostus siitä miten tulin kipeäksi. 

Tulin keskiviikkona kipeäksi. Nyt kun tarkemmin ajattelen niin olin ollut vähän kipeähkö jo pari päivää ennen sitä. Ja itse asiassa uskaltaisin väittää että se lauantainen (aivan mahdottoman) paha olo siellä klubilla Watfordissa johtui siitä etten ollut ihan terve. Joo, en suostu hyväksymään että join yksinkertaisesti liikaa, olin kipeä jo silloin. Mutta siis, keskiviikkona herätessäni sadattelin että saisi tuo perheen pää (sukupuolineutraali ajattelutapa taas...) säätää näitä lämpöjä vähän suuremmalle täällä minun huoneessa, tännehän ihminen jäätyy! Parin tunnin päästä siitä taas ihmettelin miten tuntuu niin ylivoimaiselta ajatukselta pyyhkiä alakerran lasiovet ja viedä roskat ulos. Vieläkään en tajunnut että pitäisi ehkä mitata kuume. Iltapäivällä sen tein ja sitten palaset loksahtivat paikoilleen =D Mutta en ole ollut noin puoleentoista vuoteen kuumeessa (personal best) joten olin tyystin unohtanut miltä se tuntuu. Host-äiti oli tosi reilu ja komensi minut heti lepäämään, vaikka yritin vakuutella että ei ole korkea kuume. Sain koko loppupäivän töistä vapaaksi, vaikka tuntui pahalta vain maata omassa sängyssä ja kuunnella tuon äidin valitusta tuolle isälle siitä miten Anya oli kakannut hoitopöydälle, lattialle ja tottakai äidin päälle. Tai kyllä minua aika paljon kuumeisessa päässäni myös nauratti tuo, mutta säälitti kanssa...

Kuume kohosi keskiviikkoiltana uhkaavasti ja ajattelin pessimistisesti että here we go... Mutta tan tan taa, eilen aamulla kun heräsin se oli laskenut. Olin terve, terve! En ole ikinä kokenut että kuume kestää vain päivän! Ja tosi kivuttomasti meni, ei ollut yhtään nuha tai kurkku kipeä, pää vain vähän. Olin niin paljon pelännyt etukäteen kipeäksi tuloa ulkomailla, tai oikeastaan missä vain yksin ollessa, mutta hyvin selvisin! Kunpa kunpa en tulisi taaskaan kipeäksi piiiiiiiitkään aikaan. Kröhöm...

Eilen illalla olin babysittaamassa. Heh, sain host-äidiltä viestin jossa luki: if the doorbell rings just ignore it. It will be the kids trick or treating. Repesin, että tällasella linjalla mennään =D Kuitenkin, heti kun nuo vanhemmat lähti Jake tuli minun huoneeseen itkien. Tottakai vähän säikähdin sillä se ei yleensä ikinä tule tänne yläkertaan, eikä ikinä silloin kun sen pitäisi olla nukkumassa. Jakea harmitti kun se ei tiennyt että nuo vanhemmat lähtee ulos, ja myös se kun se ei päässyt karkkikierrokselle. Aww... Säälitti vähän. No jutusteltiin siinä sitten ja luin vielä yhden sadun ja onneksi Jake rauhottui tosi nopeasti siinä sitten. Huh. Mutta jotenkin tuli kiva fiilis tuosta, saatiin kiva yhteys toisiimme. Kun Rafin kanssa on niin helppo saada kontakti, sen kun nappaa syliin tai kutittaa tai jotain, mutta välillä tuntuu että mitä minä teen tai juttelen tuon Jaken kanssa. Tai siis toki teen Rafin kanssa muutakin kuin vaan pidän sylissä ja kutitan, mutta siis =D