Mukavuusalueen ulkopuolella

Otsikko on radikaali eikä niin tekstiä kuvaava, mutta en nyt parempaakaan keksinyt. Olen ollut täällä Lontoossa vasta kaksi kokonaista päivää, mutta voisinpa kertoilla jo nyt mitenkä tapani ovat muuttuneet näiden päivien aikana. 

Työt alkaa joka päivä 08.15. Host-äiti sanoi että tämä aikataulu ei luultavasti tule ikinä muuttumaan, sillä eivät tarvitse heti lasten herättyä apua. Tämän jälkeen töitä on vartin yli yhteentoista asti, tämä ajankohta puolestaan saattaa muuttua. Esimerkiksi maanantaina menen äidin ja lasten mukana lääkäriin ja lähdemme puoli kahdeltatoista, eli periaatteessa aikana jolloin minulla pitäisi olla vapaata. Perhe tuntuu kyllä reilulta joten uskon että jos he sanovat korvaavansa ajan antamalla minulle joskus muulloin enemmän vapaa-aikaa, uskon heidän sen tekevän. Vartin yli kolmelta jatkuu taas työt ja kestävät seitsemään. Hullua miten tuntuu että tuo ilta-päivä menisi nopeammin kuin aamu. Aamulla on ollut aikaa tehdä asioita, ja olenkin ehkä tehnyt liian hitaasti, sillä iltapäivällä on tullut hirveä kiire. I'm still learning time management.

Mutta siis, koska työt alkavat tuohon aikaan, heräsin tänään jo seitsemältä. Halusin viettää hetken omaa aikaa joten kipitin äkkiä hakemaan aamupalaa ennen muita ja söin sen huoneessani. Voisin syödä sen myös alakerran pöydässä, mutta a. on rauhallisempaa ja mukavampaa omassa huoneessa b. keittiön pöydällä on vain neljä tuolia and you never know if both of the parents are gona be at the breakfast table.

Heti herättyäni pesen hampaat ja puen päivävaatteet mitä en yleensä ikinä kotona tee ennen aamupalaa. Mielelläni hengailen yöpissä niin kauan kuin se suinkin vaan on mahdollista. Nyt kuitenkin ajattelin että on asiallista täällä ollessa olla täysissä pukeissa. 

Kengät. Those damn shoes. Varsinainen murheenkryyni minulle. Kuunneltuani tarpeeksi vihjailevaa lausetta jonka mukaan it's up to you whether you want to put your shoes on, you really can if you want to rupesin käyttämään sandaaleita sisällä ollessani. Tosin yläkerrassa tai yksin täällä siivoillessani en pidä kenkiä. Hiertää, ahdistaa, oudoksuttaa (?), no good.

Puhun parempaa englantia lasten kanssa ollessani kuin vanhempien kanssa. True story. En tiedä miksi, ehkä koska sanasto on tietysti helpompaa ja jotenkin pystyn keskittymään paremmin ääntämiseen kun tietää että se ei ole noilla lapsillakaan mitään täydellistä. Tai no itse asiassa Jaken (4v.) englanti on kyllä oikein nätisti äännettyä. 

Syön vähemmän. Tänään huomasin että olin syönyt ensimmäisen kerran aamulla siinä seitsemän jälkeen ja seuraavan kerran söin kahden maissa. En kehdannut rueta väsäämään ruokaa perheen äidin hengatessa keittiössä ja työn touhussa se vain unohtui. Perhe tekee joka perjantai ilta perunoita, kanaa yms. "juutalaisruokaa" ja perjantaisin tarjoavat siis minullekin. Mikä oli tosi jees, olinkin ihan nälissäni. Oli myös oikein hyvää. 

Kummasti sitä kuitenkin jaksaa vaikka olisi kuinka väsynyt. Tänään oli siivouspäivä ja olin jotenkin ihan poikki. Yhdessä vaiheessa päivää, taisi olla neljältä, host-äiti halusi näyttää miten kattaa pöytä (huomenna niille tulee vieraita) ja en vaan millään meinannut muistaa sitä järjestystä. Mun piti kysyä noin tuhat kertaa. Jälkeenpäin nolottaa, sillä se ei ollut mitään astronauttifysiikkaa, mutta laitan sen väsymyksen ja infortmaatiotulvan piikkiin. Kun koko ajan tulee uutta, niin ei kyllä ihmekään, että jossain vaiheessa "aivot menee jumiin". Parempaa ilmausta sille en keksi. 

Olen kohtelias täällä. Ja joustava. En halua tehdä tästä mitään itsekehu-kappaletta, vaan painotan että en ole kohtelias Suomessa, kotona. Joustavuus myös, en ole pitänyt itseäni joustavana, ja en kyllä täysin ole vieläkään, mutta jos host-äiti ehdottaa jotain uutta työ aikoihin ym. i'm immediately on board. Ja huomaan että se kyllä arvostaa sitä. 

Tiivistettynä: en tykkää kengistä sisällä, syön vähemmän, olen oikeasti väsynyt, englantini vaihtelee, mutta pyrin olemaan joustava. Ja nyt HUOM. olen ollut täällä sen kaks päivää. Eli kiva lukea myöhemmin näitä, saattaa muuttua aika radikaalisti. Toivon kuitenkin että jaksaisin olla iloinen ja joustava, ja ruuan suhteen olemaan ahmimatta kaikkea mitä eteeni saan.