Iloa ja raivoa

Voi noita minun otsikoitani... Aloitetaan hyvillä asioilla. Tänään oli aika mukava päivä. Aamupäivällä pesin pyykkiä ja vein keskimmäisen pojan puistoon. Puistossa oli rattoisaa. Eräs mies luuli että se poika on minun poika. Hui kamala, jotenkin hirveää miten sitä vanhenee, nyt olen jo sen ikäinen että voisin periaatteessa, eikä edes periaatteessa vaan ihan realistisesti olla puolitoistavuotiaan äiti. Vaikka ajatus koko äitiydestä tuntuu ihan uskomattomalta, siis minun tilanteessani, ei yleensä. Noniin. 

Sitten sainkin pidettyä melkein kokonaiset neljä tuntia taukoa, kävin keskustassa, kävelin mm. sillä kadulla jolla brittiläistä Sherlock-sarjaa kuvataan. Oli aika cool. Kävin syömässä ja vastoin host-äidin "käskyä" ostin mässyä huoneeseeni. Ja illalla salakuljetin roskat pois. Kolmesta viiteen sain oikeastaan kaikessa rauhassa silittää ja pestä pyykkiä, oli tosi hyvä homma se. Nyt on silityskori tyhjä. Tosin pyykkejä on narulla joten huomenna se taas täyttyy. Mutta koska olen lähdössä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, tan tan taa: Israeliin tämän perheen kanssa, tuo äiti sanoi että huomenna saan jättää siivouksen vähemmälle ja keskittyä lähinnä pyykkeihin. Fine. Nyt illalla olin (taas) lastenvahtina, perheen isä laittoi mulle töistä tällaisen viestin: Hi. Sorry for late notice but are you able to babysit tonight please as my parents have invited Victoria and I out for dinner? No aika asshole olisin ollut jos en olis suostunut. Mutta arvostaisin jatkossa sitä että tuollaisista ilmoitettaisiin aikaisemmin. Anyways, päivä oli hyvä ja toivoisin tuollaisia lisää.

Nyt pahoihin juttuihin. Olen huomannut täällä ollessani (tai olen sen aina tiennyt) että olen taipuvainen fyysiseen väkivaltaan. Tai no en siis tiedä olenko todella taipuvainen, hirveältähän tuo kuulostaa, en siis ole käynyt täällä kehenkään käsiksi, mutta: esimerkiksi tuon vauvan kanssa (o-ou): Olin kahdestaan sen (huom. sen) kanssa kotona yhtenä aamuna, se oli nukkumassa ja minä puuhailin omiani. Olin juuri saanut hyvän tahdin päälle ( tosin hieman ärtynyt noihin hommiin) ja ehtinyt puuhastella noin vartin verran kun tuo lapsi alkaa itkeä. Se oli juuri sellaista itkua etten ollut ihan varma onko hän unessa vai hereillä. Menin sitten rauhoittelemaan ja "hytkyttämään" kehtoa. Yleensä tuo toimii, mutta nyt itku vain yltyi. Minua ärsytti niin kovasti että hommat keskeytyivät. Jälkeenpäin ajateltuna mitäs siitä, minkäs teet, mutta sillä hetkellä raivoni tuota pientä ihmistä kohtaan oli niin suuri. Tekstasin host-äidille että baby on hereillä ja otin vauvan syliin. Ei rauhoittunut ei. Olisi vain tehnyt mieli ravistella, ja todella inhottavaa että reaktioni on tuollainen. Enhän siis ikinä sellaiseen sorru, mutta säälittävää että käy edes mielessä. Toivottavasti tuo nyt ei pahasti järkyttänyt ketään. Ja painotan, minä ihan oikeasti tykkään lapsista. Harmi että oman fiiliksen ollessa huono se meinaa purkautua muihin tuolla tavalla.


Tuolta host-äidiltä palaa välillä käpy noihin lapsiin. Enkä siis ihmettele. Mutta silloin menee ihan huudoksi. Koen nuo tilanteet kiusallisiksi, mutta pyrin jatkamaan omia hommiani, en juuri noteeraa tilannetta. Mikä on ihailtavaa on se että host-äiti ei ikinä (vielä) ole minulle tiuskinut saati sitten huutanut. Vaikka varmasti minäkin olen häntä hitaudellani ja sekavuudellani ärsyttänyt. Ja aina tuo host-äidin suuttuminen on ihan aiheesta, hyvä vaan että komentaa ja pitää kuria. Mutta onko pakko huutaa... No mutta mikä minä olen sanomaan, jos se toimii tuossa perheessä, sama minulle.